Kuvia ja hymyn määrä

Kiitos tässä vaiheesa blogia seuranneille, ihanaa huomata että tästä on ollut mahdollisesti hyötyä jollekulle. Ja kiitos riikivi, että muistuttelit kuvien lataamisesta. Niitä on tosiaan hyvä julkaista viimeistään nyt kun hymyä on riittänyt jo monta viikkoa.

Kolmessa ensimmäisessä kuvassa näkyvät uudet hampaat ja hymykin. Uusien hampaiden väri on tarkkaan katsoessa hiukan vaaleampi kuin omien hampaideni väri, mutta se ei ole suuremmin haitannut. Ainoastaan lasteni suusta olen kuullut totuuden siitä, että väri ei ole täsmälleen sama kuin muissa hampaissa.  Itse mietin, että hampaat näyttävät hiukan erilaisilta siksi, että ien tekee erilaisen varjon implanttihampaisiin kuin omiin hampaisiin. Mutta oli miten oli, purenta kuitenkin saatiin hyvän tuntuiseksi tarkistuskäynnillä pienen hiomisen jälkeen ja sitä pidän kaikkein tärkeinpänä asiana.

Hampaat ovat pysyneet hyvin siinä asennossa, johon ne oikomisen jälkeen asettuneet. Mitään retentiokiskoa ei minun tapauksessani asennettu, sillä tilaa sille ei olisi ollut syväpurennan vuoksi. Sen sijaan sain purentakiskon serkun, ohuen muovikuorikkeen hampaille. Sitä pidetään öisin ainakin silloin tällöin,  mutta sen huomaamattomuuden vuoksi sitä voisi hyvin pitää päivisinkin. Laitanpa pari kuvaa tästäkin katsottavaksi.

Kaikenkaikkiaan olen siis edelleen tilateeseen todella tyytyväinen ja jaksan hymyillä. Hampaita hoidan edelleen tietenkin pieteetillä ehkä jopa jotenkin turhan ehdottomalla asenteella. Hampaiden hoito onkin nyt vielä entistä helpompaa, sillä sain käyntikerralla hammaslääkäriltäni lahjaksi hienon sähköhammasharjan. Se oli minusta varsin sympaattista. Haluan uskoa että se oli osoitus aidosta eläytymisestä tilanteeseeni. Tosin mieheni kyyninen kommentti oli tietenkin, että olen syytänyt niin paljon rahaa hammaslääkäriasemalle, että on varsin luontevaa saada edes pieni vastalahja. 

Vaikka kaikki on hyvin, koko piinallinen prosessi on jättänyt pienen ylimääräisen pelon hampaisiin liittyviin  asiohin. Kun suuhygienisti ilmoitti, että toisen implanttihampaan luona ien on vähän punainen, olin heti maalaamassa piruja seinälle pahenevista ongelmista. Kun hampaissa on yhtään outoja runtemuksia, mietin heti voiko implanteissa olla jotain vialla. Uskon ja toivon, että pääsen tästäkin ylimääräisestä huolesta eroon kun muutama kuukausi on kulunut ilman uusia negatiivisia yllätyksiä.

Jatkan siis elämääni hymyillen ilman hampaista johtuvia rajoitteita. On aika mahtavaa haukata vaikkapa omenaa ilman että tarvitsee miettiä tippuvatko hampaat.

Voiko koko ajan hymyillä?

Nyt se on ihan oikeasti totta! Minulla on hampaat ja täydellinen hymy!  Uudet kulmahampaat kiinnitettiin paikalleen ja ne ovat väriltään täydelliset ja muodoltaankin täydellisesti hammasrivistööni sopivat! Näiden vuosien jälkeen tilanne tuntuu täysin käsittämättömältä, että minulla oikeasti on hampaat. Tätä samalta on varmasti tuntunut silloin kun torppaan on tullut ensimmäinen näköradio. Tai silloin kun neljän katovuoden jälkeen saadaan ensimmäinen kunnon sato. Tai ehkä samalta tuntui Michael Jacksonista silloin kun ihonväri muuttui vaaleaksi. Ihan pienestä ihmeestä tässä ei siis ole kyse.

Olin miettinyt etukäteen miten implanttihampaat mahdetaan laittaa paikalleen.  Eihän niitä voi oikein kiertääkään paikalleen. Sekin asia selvisi.  Hampaissa on pienet ruuvinreiät ja ruuvit jotka kierretään implanttijuureen.  Kun kaikki on valmista ruuvinreikä paikataan kiinni.  Minun tapauksessani hampaat ensin kiristettiin melkein kokonaan ja toiselle tarkistuskerralle jäi  lopullinen kiristys. Ensimmäinen kiristys kiristää myös ikävästi ikeniä. Ikenet muuttuvat hampaan kohdalta araksi ja vaaleaksi. Mutta ikävät tuntemukset katoavat nopeasti.  Hampaiden kiristelyn jälkeen tarkistettiin vielä purenta.  Purenta ei ihan heti tuntunut hyvältä ja hampaita hiottiin hieman.  Silti purenta jäi vähän omituiseksi, mutta toisaalta koko uusi purukalusto tuntui omituiselta.  Siihen totuttelu vaatii varmasti aikansa.

Jotenkin tuntui, että hammaslääkäri ja hoitajakin osasivat eläytyä ilooni kun katsastelin peilistä uusia hampaitani. Hammaslääkäri jopa kommentoi, että hänen olisi pitänyt hankkia kuohuviinipullo jos olisi vain muistanut, että tulen hakemaan tänään hampaitani.  Voin oikein hyvin ymmärtää molemminpuolisen ilon. Olen varmasti ollut myös hammaslääkärilleni varsinainen high maintenance potilas kaikkinen vastoinkäymisineni. Kun pyysin hammaslääkäriä laskemaan käyntikerrat lääkäriasemalla, laskut menivät sekaisin. Käyntejä kuulemma oli ihan älyttömästi.

Kun ajoin hammaslääkäriltä takaisin työpaikalle olin yhtä hymyä. Oli pakko legendaarisen naiskuskin tapaan vilkaista välillä peruutuspeiliin vain tarkistaakseen onko (huulipunan sijaan) hampaat hyvin. Eikä hymylle tullut loppua. Töissäkin oli varsin helppo hymyillä. Olisi tehnyt mieli julistaa koko organisaatiolle, että katsokaa nyt kun Hannalla on hampaat!

Kotonakin normaalista poikkeavaa asiantilaa jaksettiin ihmetellä. Ei ollut rouvaa näkynytkään oikeat hampaat suussa lähivuosina.  Sen kunniaksi piti tietenkin nostaa lasillinen shampanjaa hyvässä seurassa.

Kuvia tulossa myös tuota pikaa :) 

Se mihin antibiootti ei auta on kuolemaksi

Kiitos antibiootin (tai sitten luonnollisen paranemisprosessin) ien muutti väriään normaaliksi parissa päivässä. Ilkeää sykkivää tunnetta ikenen kohdalla ei enää ollut.  Hampaista päästiin ottamaan lopultakin muotit, pari viiikoa myöhemmin kuin alunpein oli ajateltu.

Ensimmäisessä vaiheessa implanttijuurien ruuvit irroitettiin ja tilalle laitettiin muotteja varten väliaikaiset hammasaihiot.  Sitten jäljennysmuotteihin porattiin reiät kulmahampaissa tököttäviä hammasaihioita varten. Sen jälkeen sekä ylä että alaleukaan laitettiin muutamaksi minuutiksi oikomishoidin alkuvaiheista tuttu jäljennösmassa. Vaikka massa on jo tullut tutuksi, joka kerralla mietin sitä, miten se irtoaa irroittamatta hampaita. Erityisesti nyt mietin lähteekö muotin irroittamisen yhteydessä myös implanttijuuret, sillä massa oli suussa lopulta normaalia pidempään. Toinen muotin reikä implanttijuurelle ei nimittäin sattunut oikeaan kohtaan ja reikää porailtiin kotvan aikaa suuremmaksi. Lopputulos tietenkin oli, että massa irtosi mukavasti ja implanttijuuret jäivät suuhun. Myös jäljennöksestä tuli heti onnistunut.

Seuraavaksi määriteltiin sopivaa väriä hampaille. Se tehtiin vetämällä huulet levittimien avulla sivuun ja ottamalla valokuvia erilaisten värimallihampaiden kanssa. Väliaikaisten hampaiden väri on aina valittu silmämääräisesti ilman valokuvia ja väri on ollut hiukan liian vaalea. Ilmaisin huoleni hampaiden väristä hammaslääkärille, mutta hammaslääkäri vakuutti, että tällä valokuvamenetelmällä määritelty väri on luonnollisempi ja tulee tarkasti omien hampaiden värinen.

Koska kipuilevan implanttijuuren vuoksi olin etsinyt runsaasti tietoa mahdollisista epäonnistuneista implantin asennuksista ja onnistumistilastoista, päätin kysellä hammaslääkärin arviota siitä, miten todennäköisesti hampaani kestävät ilman komplikaatioita. Tilastoja lukemalla saa ymmärryksen, että muutama prosenttti implanteista epäonnistuu ja 45 prosenttia näistä  epäonnistumisista ilmenee ensimmäisen vuoden aikana. Oli kiinnostavaa tietää kuinka todennäköisesti asintuntijan näkemyksen mukaan  olisin näiden epäonnistuneiden joukossa. Hammaslääkärini mukaan joskus harvoin on epäonnistumisia. Jos implantin asennus olisi epäonnistunut, se olisi jo tähän mennessä todennäköisesti ilmennyt. Lisäksi hänen kokemuksensa mukaan epäonnistumiset ovat olleet lähinnä tupakoitsevilla potilailla. Minä en onneksi tupakoi. Minun kohdallani implantin kestoon voi vaikuttaa se, että toiselle puolelle piti lisätä luuta, joka kuitenkin ajan mittaan vähenee.

Jotenkin tähän saakka huomioni on ollut hammasleikkauksissa ja oikomisessa, en ollut ajatellut hampaiden kestoa oikeastaan asiana jota pitäisi kyseenalaistaa. Nyt kuitenkin kiusallisesti tiedostin senkin vaihtoehdon, että kaiken tämän jälkeen voi käydä niinkin, että implanttihampaat eivät kestäkään.

Ehkä juuri tästä oivelluksesta johtuen tiedustelin myös takuusta. Olisiko hampaille ja implanttijuurille olemassa takuu. Vastaus oli kyllä ja ei. Virhevastuu olisi olemassa, mutta itse aiheutettuja vikoja ei korvattaisi. Myös implanttijuurilla on takuu. Jotenkin kuitenkin epäselvältä tuo takuujärjestelmä vaikutti. Epäselvää olisi varmasti kattaisiko takuu sen, että implantti irtoaisi luun puutteen vuoksi.

Elämä siistin hammasrivin kanssa on jo tosi lähellä, mutta tuntemukset ovat jotenkin hämmentyneet. Kun implanttijuurin laitettiin pitkät hammasaihiot, olin ihan ihmeissäni. Miten ihmeessä uskaltaisin purra tai syödä mitään hampailla jotka ovat kiinni implanttijuurissa.  Jo vuosia kaikenlaisia rautalankavirityksiä käyttäneenä nämä  rautalankaviritykset tuntuvat vahvoilta ja turvallisilta ja oikeat hampaat ihan kummalliselta ajatukselta. Toisaalta tietysti odotan kun kuuta nousevaa sitä päivää kun hammasrivi on kunnossa.

Auttaisiko antibiootti?

Perjantaina saavuin jälleen sovitusti hammaslääkärin tarkistukseen. Tilanne ja tuntemukset suussa olivat entisellään kymmenen päivän jälkeenkin, ien on arka ja sinipunainen ja ikävät tuntemukset heijastuvat muuallekin kuin vain hammasimplantin kohdalle. En kuitenkaan ollut menettänyt vielä lopullisesti hermojani tilanteen johdosta. Hyväksi onneksi työelämä on tarjonnut haasteita niin paljon, että hampaita ei juuri päivän mittaan ehdi ajattelemaan. Se on pelastus. Jos istuisin kotona ja miettisin tuntemuksiani, olisin jo tullut sekopäiseksi aikaa sitten.

Tällä kertaa tarkoituksena oli vaihtaa pitempikantainen väliaikainen ruuvi implanttiin. Lopulta kuitenkin tehtiin kaikkea muuta kuin ruuvin vaihto, sillä isompikantaista ruuvia ei implanttiini valmistettukaan.  Ruuvi irroitetttiin ja alue desinfioitiin. Myös ientaskua mitattiin. Toimenpiteet eivät arassa ikenessä tuntuneet mukavilta, mutta eivätpä ne onneksi kauaa kestäneetkään.

Vaikka hammaslääkäri ei uskonut varsinaisesti antibiooteille olevan tarvetta, sain kuitnekin antibioottikuurin ainoastaan tarpeettominen riskien välttämiseksi. Olen varsin hyvin tietoinen liiallisen antibioottien käytöstä syntyvistä haitoista, mutta olin tästä antibioottireseptistä kiitollinen ja otin sen vastaan kritiikittä. Minusta antibioottikuurin riski tässä tapauksessa on minulle henkilökohtaisesti pienempi kuin riski, että suussa velloo hallitsematon tulehdus joka lopulta irroittaa implanttijuuren tai tekee vielä suurempaa tuhoa. Jäämme seuraamaan auttaako antibiootti.

I think my guardian angel drinks

Nyt en tiedä mitä tekisin, raivoaisinko vai itkisinkö. Nauraminen ei tule kysymykseen. Ien on edelleen vasemman implanttijuuren kohdalta sinipunainen sekä arka ja sen kohdalla on kummallisia tuntemuksia. Varsinaista kipua tuntemukset eivät ole, mutta ilkeitä silti. Pienikin rasitus aiheuttaa sykkivän tunteen, joka kohdistuu implanttijuuren alueelle ja sen ympärillekin. Ja niin kauan kun ien ei ole kunnossa seuraavaan vaiheeseen prosessissa ei voi siirtyä.

Tunnustan antavani pelolle liikaakin valtaa.  Osaan helposti kuvitella monia ikäviä seurauksia. Tulehdus voisi levitä laajemmallekin suuhun, implanttijuuri voisi irrota, viereiset hampaat voisivat vahingoittua. Joutuisin implantin poistoleikkaukseen ja uuteen implantin asennusleikkaukseen. En pääsisi vuoteen eroon helvetinkojeesta.

Koska mielikuvituseni on miltei rajaton negatiivisten seurauksien kehittelemisessä, soitin jälleen hammaslääkärilleni. Hädissäni kysyin eikö ikenelle todella olisi mitään tehtävissä, auttaisiko antibiootti ja milloin ien paranee. Lääkärin mukaan ikenen pitäisi vain parantua itsestään, muuta vaihtoehtoa ei oikein olisi. Antibiootistakaan ei olisi hyötyä. Ainoa mistä voisi olla hyötyä on pidempikantainen väliaikainen ruuvi implanttiin. Nykyinen ruuvi jää liian syvälle ja voi aiheuttaa ärsytystä. Implanntihan oli laitettu hiukan liian syvälle niin, että luuta oli kasvanut sen päälle, ehkä se olisi selittävä tekijä tälle kaikelle. Pyysin vielä lääkäriä katsomaan röntgenkuvat ja varmistamaan, että juurelle on tarpeeksi tilaa. Ja kyllä kuulemma oli rakoa tarpeeksi muihin hampaisiin. Sovimme huomiselle käynnin, jossa implantin juuri vaihdettaisiin ja tilanne tarkistettaisiin.

En voi käsittää huonoa tuuriani. Eiköneljän vuoden hoitoprosessi itsessään ole tarpeeksi. Vieläkö pitää olla vastamäkeä tässä viimeisessäkin vaiheessa. Uskomatonta.

Oudot tuntemukset jatkuvat

Heinäsirkat eivät ole saapuneet vielä, mutta muut vitsaukset senkun jatkuvat.  Nyt ien näyttää toiselta puolelta sinipunaiselta ja tulehtuneelta ja vetäytyvältä. Myös outo tuntemus toisen implanttijuuren kohdalla tuntuu jatkuvan. Varsinaista kipua ei onneksi kuitenkaan ole.

Vaikka kuinka yritän keksiä muuta ajateltavaa, ajatus epäonnistuneesta implantoinnista tai tulehtuneesta implantista vaivaa.  Roisin näköinen ien myös huolestuttaa. Sitäkään en tietenkään haluaisi, että ien jää hurjan näköiseksi myös lopputuloksessa, jota kuitenkin pitäisi katsella vuosikymmeniä.

 Mietin vaikutanko ylihysteeriseltä jos taas hakeudun hammaslääkärin tarkistettavaksi. Päädyin siihen, että mielikuvalla ei nyt ole väliä. Tosiasia on kuitenkin se, että minä näistä hampaistani kärsin tai nautin loppuelämäni, joten olen myös varmasti paras henkilö arvioimaan tarkistuksen tarpeen. Niinpä jälleen tartuin puhelimeen ja soin tarkistusajan tällä kertaa kirurgin kanssa.

Kun saavuin paikalle kävi ilmi, ettei kirurgi ollutkaan tavoitettavissa. Hän oli joutunut lähtemään. Sen sijaan proteetikko hammaslääkärini tarkisti tilanteen uudemman kerran. Tämä tietysti sopi minulle yhtälailla. Olennaistahan oli saada selvyys siitä, oliko jotain oikeasti vialla. Hammaslääkäri totesi ikenen olevan vähän punoittava. Tällä kertaa tutkittiin  myös vähän tarkemmin. Ientaskun syvyyttä (ehkä) mitattiin ja väliaikainen implanttiruuvi irroitettiin. Sisälle ruiskutettiin myös desinfioivaa nestettä.  Lääkärin arvion mukaan implantti ei kuitenkaan ollut tulehtunut. Suun puskuttelu desinfioivalla nesteellä riittäisi jatkohoidoksi. Lopputulokseenkaan ikävän nälöinen ien ei vaikuttaisi.

Yritin tiedustella vielä, voinko olla rauhassa implanttieni kanssa ilman huolta. Kuulemma voin, joskin hälyyttäviä merkkejä voisi olla ikenen turpoaminen tai muut vastaavat oireet.  Toivon todella, että niitä ei tule.

Aiemmat ienoireet myöskään tuskin olivat aftoja, sillä ne tuntuvat nyt olevan ohi. Hammaslääkärin mukaan aftat kestäisivät kauemmin kuin viikon. Mysteeriksi siis jää leikkauksen jälkeinen ikenen turpoaminen ja kipu.  Mysteeriksi jää myös se, miksi tämä toinen puoli ei paranekaan yhtä helposti kuin toinen puoli. Oliko implantti laitettu liian syvälle, kun luu oli sen peittänytkin. Voisiko se olla osasyy. Luoja tietää.

Minua ei valitettavasti hammaslääkärissä käynti erikoisesti rauhoittanut. Ensimmäisen kerran koko implanttiprosessin aikana uskaltauduin lukemaan netistä faktoja implantoinnin epäonnistumisista. Ja tokihan pieni osuus epäonnistuu.  Voi toki olla aivan hyvin mahdollista, että minä kuulun siihen epäonnisten joukkoon, joiden implantti irtoaa tai infektoituu, tai joiden implantti on virheasennossa.  Se kylläkin tuntuisi kohtuuttomalta.

Jokatapauksessa seuraava vaihe implanttien tekemisessä siirtyy hitaan paranemisen vuoksi viikolla. Toki viivästyminen harmittaa, mutta jos punnita pitää, niin huimasti enemmän mieltä kalvaa pelko siitä, että koko implantointi epäonnistuu toiselta puolelta.

Kuinkas sitten kävikään

Ilkeät tuntemukset eivät sitten kadonneetkaan toisen kulmahampaan kohdalta vaikka puudutuksen aiheuttamat ikävät jälkituntemukset olivatkin poissa seuraavana päivänä. Päivän verran söin särkylääkettä ja ihmettelin tosi kipeää ja ientä ja jotenkin laajemminkin hampaisiin asti heijastuvaa kipua. Kahta päivää en voinut kuitenkaan pelkästään ihmetellä. Toisena päivänä oli jo pakko toimia. Olin varma, että toinen implanttien leikkausarvista on jotenkin tulehtunut ja varasin ajan hammaslääkärilleni.  Aika löytyikin onneksi juuri sopivasti.

 

Hammaslääkäri tarkisti suun ja ilmoitti, että tälle asialle ei voi nyt mitään tehdä. Olin yhtä kysymysmerkkiä vielä senkin jälkeen kun lääkäri ilmoitti kipeän kohdan olevan afta.  Minulla ei ollut minkään valtakunnan käsitystä siitä, mikä on afta. Epäilevästi kyselin, että voiko se todella aiheuttaa niin kovaa kipua, että se heijastuu hampaisiin asti. Kuulemma voi.  Ja sekin oli ikävää, että aftaan ei varsinaisen tehokasta lääkettä ole.  Jotain käsikauppavalmisteita kylläkin olisi.

Että tämäkin sitten vielä.  Ilman näitä aftoja olisin kyllä voinut elää. Mistä ihmeestä nekin nyt sitten onnistuin saamaan.

 Paiseet kuitenkin on siis nähty. Silti karjarutto, sääsket, syöpäläiset, sammakot, paarmat ja heinäsirkat vielä kohtaamatta tässä prosessissa, joten eihän tämä nyt ihan toivotonta ole.

Implanttien asennus osa 2

Tänään Intian matkalta tulleet vatsapöpöt olivat tipotiessään ja implanttien asennuksen toinen vaihe voitiin saattaa päätökseen.

 Kaikki meni niin tutun ja turvallisen kaavan mukaan, että en edes osannut enää oikein jännittää.   Suu purskuteltiin desinfioivalla nesteellä ja suun seutu pyyhittiin desinfioivalla aineella niin että nenään tunkeutui kunnon spriin haju.  Tuoli kallistettiin alas ja pää peitettiin jälleen harsolla, jossa oli vain aukko suulle.

Seuraavaksi puudutettiin molempien kulmahampaiden seutu erikseen. Puudutus ei suinkaan tälläkään kertaa ollut se miellyttävin kohta operaatiossa. Se tuntui ikävältä, mutta ei ollenkaan niin ikävältä kuin edellisessä leikkauksessa, jossa muistikuvani mukaan laitettiin puudutuspiikkejä enemmän kuin nyt. Lähinnä piikit vain hiukan nipisitivät.

Jotenkin hämmästyttävän nopeasti puudutus vaikutti. Tavallisessa hampaan paikkauksessahan puudutuksen vaikutusta joutuu hetken odottamaan, mutta tässä odotusta ei montaa minuuttia ollut ja suu oli jo aivan turta.

Leikkaus alkoi. Tuntui lähinnä siltä, että implanttijuuren pää raaputettiin näkyviin, vaikka valistunut epäilykseni on, että ien kuitenkin avattiin jotenkin veitsellä. Sitten havaitsin, että jotakin ruuvattiin paikalleen.  Samat jutut tehtiin myös toiselle puolelle. Toisella puolella tosin hetken aikaa raastettiin voimalla pois implantin päälle kasvanutta luuta. Se ei kuulostanut miellyttävältä lainkaan, mutta kiitos hyvän puudutuksen ei sekään tuntunut yhtään missään.

Homma oli ohi varmaankin 15 minuutissa. Jo totuttuun tapaan sain leikkauksen jälkeen suuhun purtavaksi pienet tupot. Tupot suussa ainoa järkevä vaihtoehto on minimoida puhuminen. Niinpä otin hiljaisesti vastaan kirurgin hoito-ohjeet suun purskuttelusta desinfioivalla aineella sekä kirurgin toteamuksen siitä, että tämä oli viimeinen hoitokerta kirurgin työn osalta. Kirurgin mukaan näillä hampailla narskutellaan seuraavat 50 vuotta. Se oli ehdottomasti hyvä asia. Matka tähän pisteeseen ei suinkaan ole ollut helppo ja leikkausoperaatioita suussa ei jää kaipaamaan.

Koska olin sopinut, että helvetinkojeeni hiotaan uusien implantin kantaosien kanssa yhteensopivaksi heti leikkauksen jälkeen, jouduin jäämään odotushuoneeseen odottamaan vuoroani hammaslääkärille.  Odotushuone oli huonoksi onneksi täynnä ihmisiä ja sain olla hetken ihmisten ihmeteltävänä.  Täytyy todeta, että ihmisten sosiaalinen kurinalaisuus on ilahduttavalla tasolla, huvittavan näköistä tupposuuta ei liiemmin tuijoteltu odotushuoneessa.  Hammaslääkärissä asioivien kotikasvatuksessa on näemmä tehty selväksi, että vammaisia ja poikkeavia ei saa tuijottaa. Vain yksi miesasiakas rohkeni hymyillä ystävällismielisesti huvittavalle olemukselleni.  Hymyilin leveästi takaisin tupot suussa.

Pian helvetinkojetta jo hiottiin. Se ei kestänyt kauan, mutta ehkä juuri siksi siihen kiinnitetyistä hampaista lähti tarpeettomankin iso osa pois. Helvetinkoje on kyllä hionnankin jälkeen käyttökelpoinen, mutta nauraa sen kanssa ei voi.  Epäilenpä, että syöminen voi myös olla hankalaa, sillä ikenen ja hampaan väliin jää ikävä rako, johon kaikki ruoka pakkautuu. Hammaslääkäri toki varmisti, pärjäänkö kojeella jota on hiottu vähän tarpeettomankin paljon ja lupasin pärjätä.  Olihan sen käyttö hyvin väliaikaista, sillä uusiin hampaisiin ei olisi enää kuin kaksi viikkoa.  Yritän siis pärjätä ja olla vakava ainakin työympäristössä.

Puudutuksesta toipuminen leikkauspäivän iltana on ikävää. Palautuminen kestää tunteja ja tuntemukset eivät ole mukavia. Suu on samalla turta ja turvonneen oloinen. Onneksi se sentään on ohi yhdessä illassa.

Lopulta implanttijuurten asennus on helppo ja kivuton operaatio. Puudutukset  ja niistä toipuminen ovat pahimmat kohdat koko prosessissa. Ainakaan pelon takia implantteja ei pitäisi jättää asentamatta.

Implanttijuurten avausleikkaus osa 1

Eilen menin sitten reippain mielin implanttien avausleikkaukseen. Kaikki oli hyvin suunniteltua. Ensin olisi avausleikkaus ja sitten olisi helvetinkojeen hiominen sopivaksi niin, että implanttijuurten ruuvit mahtuvat hampaiden alle enkä joutuisi esiintymään hampaattomana pupujussina.  

Jo totuttuun tapaan istuin tutussa odotushuoneessa, Samssa huoneessa olen istunut viimeisten vuosien aikana tuhottoman monta kertaa. Alan tuntea koko henkilökunnan nimeltä, mutta sentään asiakaskunnan kasvot tuntuvat vaihtuvan tiuhaan ja pysyvat tuntemattomina. Odottelen tylsistyneenä kunnes lopulta oli oma vuoro.

Kaikki alkoi siitä, että hampaat kuvattiin.  Hampaat kiinni purukapulaan, katse eteen, kieli suulakeen ja sitten liikkumatta. Tuttu kuvio, mutta jotenkin aina yhtä ahdistava. Siinä kojeessa ei huvittaisi olla yhtään sitä piinallista minuuttia pidempään.   Kuva onneksi onnistui heti.

Kuva näytti, että implantit ovat juurtuneet molemmilla puolilla oikein hyvin.  Tämä oli vallan mainio uutinen, joku tässä hammasprosessissa sentään onnistui suuremmitta ongelmitta.  Mutta avausleikkaukseen emme kuitenkaan päässeet. 

Edellisviikkoiselta Intian matkalta tuliaiseksi tullut vatsapöpö esti leikkauksen, vaikka kuntoni muuten olikin hyvä. Leikkaus ja vatsatauti yhdistelmä ei tullut kysymykseen ja aika siirtyi eteenpäin kahdella viikolla. Tämä ei ollut tilanne, jossa olisin ryhtynyt neuvottelemaan. Riskitietoisena ihmisenä tyydyin kohtalooni. 

Toki täytyy myöntää, että olin vähän pettynyt.  Olin jo ehtinyt ajatella, että muutaman viikon päästä pääsen eroon kokonaan helvetinkojeesta, mutta näin ei sitten käynytkään. Pari ylimääräistä viikkoa tässä koko prosessissa on ihan lyhyt aika, mutta tässä kohdin se vain tuntuu ihan liian pitkältä ylimääräiseltä odotukselta. 

Helvetinkoje jaksaa jauhaa

Kaikkea oppii kun oikein kovasti harjoittelee. Päälle neljän kuukauden harjoitteluajan jälkeen olen oppinut elämään mainiosti helvetinkojeen kanssa. Voin jopa nauttia ruuasta, vaikka ensituntuma oli, että tämän laitteen kanssa syön vain juuri sen verran että säilyn hengissä. Ruoka maistuu mielestäni ihan samalta kuin ilman helvetinkojetta ja napostelukin onnistuu, siitäkään tavasta en helvetinkojejaksollani täysin vieraantunut. Se täytyy kylläkin sanoa, että näkyvä rautalankahäkkyrä suussa alkaa tässä kohdin kyllästyttää, samoin helvetinkojeen putsaus. Olisihan se niin paljon mukavampaa pestä hampaat vain ihan tavallisesti ja hymyillä ilman rautalankaa.

Kuluneen neljän kuukauden aikana olen maalaillut piruja seinälle yllättävän vähän. Olen toki ehtinyt miettimään sitäkin vaihtoehtoa, että implanttijuuret ovat asettuneet väärään asentoon ja se huomataan minun tuurilla vasta nyt huhtikuussa implanttien avausleikkauksen yhteydessä, mutta nopeasti olen tästä ajatuksesta irtautunut. Se toki täytyy tunnustaa, että varmistin kuitenkin kertaalleen puhelinsoitolla, kannattaako suu kuvata varmuuden vuoksi jo ennen kuin implanttijuurten avausleikkauksen aika on.  Ei kuulemma kannattanut. Jos joku olisi ollut pielessä, olisin sen kuulemma huomannut.

Oikomistuloskin on säilynyt mielestäni neljä kuukautta ihan ennallaan.  Kiitos siitä helvetinkojeelle.  Hampaat ovat muutenkin ennallaan. Yksi kipuileva etuhammas on joskus edelleen vähän arka, mutta mitään kovaa kipua siinä ei ole aikoihin ollut.