Heinäsirkat eivät ole saapuneet vielä, mutta muut vitsaukset senkun jatkuvat. Nyt ien näyttää toiselta puolelta sinipunaiselta ja tulehtuneelta ja vetäytyvältä. Myös outo tuntemus toisen implanttijuuren kohdalla tuntuu jatkuvan. Varsinaista kipua ei onneksi kuitenkaan ole.
Vaikka kuinka yritän keksiä muuta ajateltavaa, ajatus epäonnistuneesta implantoinnista tai tulehtuneesta implantista vaivaa. Roisin näköinen ien myös huolestuttaa. Sitäkään en tietenkään haluaisi, että ien jää hurjan näköiseksi myös lopputuloksessa, jota kuitenkin pitäisi katsella vuosikymmeniä.
Mietin vaikutanko ylihysteeriseltä jos taas hakeudun hammaslääkärin tarkistettavaksi. Päädyin siihen, että mielikuvalla ei nyt ole väliä. Tosiasia on kuitenkin se, että minä näistä hampaistani kärsin tai nautin loppuelämäni, joten olen myös varmasti paras henkilö arvioimaan tarkistuksen tarpeen. Niinpä jälleen tartuin puhelimeen ja soin tarkistusajan tällä kertaa kirurgin kanssa.
Kun saavuin paikalle kävi ilmi, ettei kirurgi ollutkaan tavoitettavissa. Hän oli joutunut lähtemään. Sen sijaan proteetikko hammaslääkärini tarkisti tilanteen uudemman kerran. Tämä tietysti sopi minulle yhtälailla. Olennaistahan oli saada selvyys siitä, oliko jotain oikeasti vialla. Hammaslääkäri totesi ikenen olevan vähän punoittava. Tällä kertaa tutkittiin myös vähän tarkemmin. Ientaskun syvyyttä (ehkä) mitattiin ja väliaikainen implanttiruuvi irroitettiin. Sisälle ruiskutettiin myös desinfioivaa nestettä. Lääkärin arvion mukaan implantti ei kuitenkaan ollut tulehtunut. Suun puskuttelu desinfioivalla nesteellä riittäisi jatkohoidoksi. Lopputulokseenkaan ikävän nälöinen ien ei vaikuttaisi.
Yritin tiedustella vielä, voinko olla rauhassa implanttieni kanssa ilman huolta. Kuulemma voin, joskin hälyyttäviä merkkejä voisi olla ikenen turpoaminen tai muut vastaavat oireet. Toivon todella, että niitä ei tule.
Aiemmat ienoireet myöskään tuskin olivat aftoja, sillä ne tuntuvat nyt olevan ohi. Hammaslääkärin mukaan aftat kestäisivät kauemmin kuin viikon. Mysteeriksi siis jää leikkauksen jälkeinen ikenen turpoaminen ja kipu. Mysteeriksi jää myös se, miksi tämä toinen puoli ei paranekaan yhtä helposti kuin toinen puoli. Oliko implantti laitettu liian syvälle, kun luu oli sen peittänytkin. Voisiko se olla osasyy. Luoja tietää.
Minua ei valitettavasti hammaslääkärissä käynti erikoisesti rauhoittanut. Ensimmäisen kerran koko implanttiprosessin aikana uskaltauduin lukemaan netistä faktoja implantoinnin epäonnistumisista. Ja tokihan pieni osuus epäonnistuu. Voi toki olla aivan hyvin mahdollista, että minä kuulun siihen epäonnisten joukkoon, joiden implantti irtoaa tai infektoituu, tai joiden implantti on virheasennossa. Se kylläkin tuntuisi kohtuuttomalta.
Jokatapauksessa seuraava vaihe implanttien tekemisessä siirtyy hitaan paranemisen vuoksi viikolla. Toki viivästyminen harmittaa, mutta jos punnita pitää, niin huimasti enemmän mieltä kalvaa pelko siitä, että koko implantointi epäonnistuu toiselta puolelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti