tiistai 14. huhtikuuta 2015

Helvetinkoje jaksaa jauhaa

Kaikkea oppii kun oikein kovasti harjoittelee. Päälle neljän kuukauden harjoitteluajan jälkeen olen oppinut elämään mainiosti helvetinkojeen kanssa. Voin jopa nauttia ruuasta, vaikka ensituntuma oli, että tämän laitteen kanssa syön vain juuri sen verran että säilyn hengissä. Ruoka maistuu mielestäni ihan samalta kuin ilman helvetinkojetta ja napostelukin onnistuu, siitäkään tavasta en helvetinkojejaksollani täysin vieraantunut. Se täytyy kylläkin sanoa, että näkyvä rautalankahäkkyrä suussa alkaa tässä kohdin kyllästyttää, samoin helvetinkojeen putsaus. Olisihan se niin paljon mukavampaa pestä hampaat vain ihan tavallisesti ja hymyillä ilman rautalankaa.

Kuluneen neljän kuukauden aikana olen maalaillut piruja seinälle yllättävän vähän. Olen toki ehtinyt miettimään sitäkin vaihtoehtoa, että implanttijuuret ovat asettuneet väärään asentoon ja se huomataan minun tuurilla vasta nyt huhtikuussa implanttien avausleikkauksen yhteydessä, mutta nopeasti olen tästä ajatuksesta irtautunut. Se toki täytyy tunnustaa, että varmistin kuitenkin kertaalleen puhelinsoitolla, kannattaako suu kuvata varmuuden vuoksi jo ennen kuin implanttijuurten avausleikkauksen aika on.  Ei kuulemma kannattanut. Jos joku olisi ollut pielessä, olisin sen kuulemma huomannut.


Oikomistuloskin on säilynyt mielestäni neljä kuukautta ihan ennallaan.  Kiitos siitä helvetinkojeelle.  Hampaat ovat muutenkin ennallaan. Yksi kipuileva etuhammas on joskus edelleen vähän arka, mutta mitään kovaa kipua siinä ei ole aikoihin ollut. 

1 kommentti:

  1. Casinos Near Casinos Near Casinos - Mapyro
    The closest casinos in 서귀포 출장샵 Ohio are: Mohegan Sun (9 상주 출장마사지 miles away) and Hollywood 대전광역 출장안마 (15 miles 강원도 출장마사지 away). The only casino near me is Mohegan Sun, 구미 출장샵 and one of them

    VastaaPoista