perjantai 22. toukokuuta 2015

Auttaisiko antibiootti?

Perjantaina saavuin jälleen sovitusti hammaslääkärin tarkistukseen. Tilanne ja tuntemukset suussa olivat entisellään kymmenen päivän jälkeenkin, ien on arka ja sinipunainen ja ikävät tuntemukset heijastuvat muuallekin kuin vain hammasimplantin kohdalle. En kuitenkaan ollut menettänyt vielä lopullisesti hermojani tilanteen johdosta. Hyväksi onneksi työelämä on tarjonnut haasteita niin paljon, että hampaita ei juuri päivän mittaan ehdi ajattelemaan. Se on pelastus. Jos istuisin kotona ja miettisin tuntemuksiani, olisin jo tullut sekopäiseksi aikaa sitten.

Tällä kertaa tarkoituksena oli vaihtaa pitempikantainen väliaikainen ruuvi implanttiin. Lopulta kuitenkin tehtiin kaikkea muuta kuin ruuvin vaihto, sillä isompikantaista ruuvia ei implanttiini valmistettukaan.  Ruuvi irroitetttiin ja alue desinfioitiin. Myös ientaskua mitattiin. Toimenpiteet eivät arassa ikenessä tuntuneet mukavilta, mutta eivätpä ne onneksi kauaa kestäneetkään.

Vaikka hammaslääkäri ei uskonut varsinaisesti antibiooteille olevan tarvetta, sain kuitnekin antibioottikuurin ainoastaan tarpeettominen riskien välttämiseksi. Olen varsin hyvin tietoinen liiallisen antibioottien käytöstä syntyvistä haitoista, mutta olin tästä antibioottireseptistä kiitollinen ja otin sen vastaan kritiikittä. Minusta antibioottikuurin riski tässä tapauksessa on minulle henkilökohtaisesti pienempi kuin riski, että suussa velloo hallitsematon tulehdus joka lopulta irroittaa implanttijuuren tai tekee vielä suurempaa tuhoa. Jäämme seuraamaan auttaako antibiootti.


3 kommenttia:

  1. Voi ei kuinka sinua koetellaan. Olen seurannut blogiasi viime syksystä saakka, kun etsin netistä tietoa aikuisiällä tehdyistä oikomisista.

    Kuinka nyt voit?

    Itselläni on parhaillaan käynnissä Invisalign-oikominen. Ennen blogisi lukemista en edes tajunnut kuinka paljon voi mennä vikaan, jos on oikein huono tuuri.:( onko sinulla ollut muuten koko ajan sama hammaslääkäri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Kiva että jolet löytänyt blogin. Oma motiivini kirjoittamiseen on se, että voisin auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia.

      Nyt voin hyvin, sillä ien on parantunut niinkuin viimeisimmästä postauksesta voi lukeakin.

      Samaa hammaslääkäriasemaa olen käyttänyt koko prosessin ajan vähemmän miellyttävistä kokemuksista huolimatta.

      Onnea sinulle Invisalign hoitoon. Oletko muuten löytänyt riikiven hyvän blogin aiheesta?

      Poista
  2. Hyvä, että ikävä olo on helpottanut. Tsemppiä.

    Joo, itseasiassa blogisi kautta löysinkin Riikiven blogin, erittäin hyvää vertaistukea.:)

    VastaaPoista