Hammaslääkäri lupasi soittaa viimeistään tänään maanantaina jatkotoimenpiteistä. Mutta eipä soinut puhelin tässä pirtissä ei. Hammaslääkäreille pari asiakkaalta virheellisesti poistettua hammasta ei liene suurikaan juttu. Mutta minulle on.
Olen nyt kaksi viikkoa elänyt ilman kulmahampaita. Pystyn vajaan hammasrivin kanssa puhumaan ihmisten kanssa normaalisti, mutta hymyillessä hirvittävät raot kulmahampaiden kohdalla paljastuvat. Ja minähän olen se ihminen, joka hymyilee ja nauraa paljon. Mutta tuskin enää kauan. Ensimmäisen kerran elämässäni olen tullut miettineeksi, mitä muut mahtavat ulkonäöstäni, erityisesti hampaideni ulkonäöstä ajatella. Varmasti ihmettelijät miettivät, miten huonosti olen mahtanut hampaitani hoitaa, kun tässä iässä jo tippuvat suusta. Pistää vakavaksi, eikä enää naurata.
Perjantaina olisi tiedossa iso juhlatilaisuus, jossa minun ehdottomasti tulisi olla läsnä. Pahin skenaario on, että en saa mitään tilapäisiä hammasviritelmiä suuhuni ja joudun jättämään juhlat väliin. En kertakaikkiaan voi esiintyä juhlatilaisuudessa vajaalla hammasrivillä. Voin vain toivoa, että huominen hammaslääkärikäynti tuo jonkin pikaisen tavan korjata hammasrivistöni.
Olo on pöyristynyt. En voi käsittää edelleenkään, että näin voi käydä kaikkien niiden monien hammaslääkärin konsultaatiokäyntien jälkeen. En edelleenkään osaa ottaa asiaa huumorilla. Enkä tiedä miten tästä selviän. Ehkä huominen tuo toivoa paremmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti