tiistai 5. kesäkuuta 2012

Oikojahammaslääkärin lämmin käsi

Kävin tänään tapaamassa laihoin tuloksin oikojahammaslääkäriä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minulle olisi pitänyt tänään asentaa hammasraudat ja niihin kiinnitetyt varahampaat kulmahampaiden kohdalle. Mutta vähänpä tiesin.  Kotiin sain viemisiksi hammasrautojen sijaan lähinnä hämmentyneen mielen. Kulmahampaiden kohdalla on siis edelleen isot irvokkaat aukot.

Oikoja totesi, ettei voi oikomishoidon osalta tehdä hampailleni mitään. Vaikka oikoja ei halunnut lainkaan ottaa kantaa jatkotoimenpiteisiin, toi hän kuitenkin varovaisesti oman näkemyksensä jatkosta esille. Oikojan näkemyksen mukaan ainoa ratkaisuni olisi kevytsilta, sillä hänen näkemyksensä mukaan implanttien laittaminen lähelle pysyvien kulmahampaiden juuria voisi olla liian iso riski. Implantti voisi pahimmassa tapauksessa lävistää kulmahampaan juuren. Siitä seuraisi mahdollisesti kulmahampaan ja implantin poistoleikkaus ja etuhampaiden menetyksiä. 

Kevytsilta ratkaisuna todettiin jo hoidon alkumetreillä kestämättömäksi ratkaisuksi. Nopealla googlettamisella käsitys vahvistuu. Kevytsilta toimii parhaiten väliaikaisena ratkaisuna, ei pysyvänä hampaat korvaavana ratkaisuna. Jos kevytsiltaa olisi pidetty käypänä ratkaisuna, olisin jo aiemmin päättänyt hampaan irrotessa siihen turvautua. Oikea siltaratkaisu taas vaatii hampaiden hiomisen tapeiksi. Sitä en terveille hampailleni haluaisi tietenkään tehdä. Tämän raskaan prosessin hammasleikkauksineen  ja oikomishoitosuunnitelmineen valitsin juuri siksi, että saisin pysyvän ratkaisun kulmahampailleni niin, että muut hampaat säästyvät.  En halunnut pilata muita hampaitani kulmahampaiden vuoksi.

Kerroin oikojalle, että mielestäni tässä on tapahtunut hoitovirhe. Maitokulmahampaitani ei olisi pitänyt kysymättä irroittaa. Hänen näkemyksensä mukaan oli kuitenkin hyvä, että maitohampaani poistettiin ja vielä molemmat yhtä aikaa. Olin tästä lausumasta jokseenkin pöyristynyt. Toinen maitohampaista olisi lähivuosina irronnut suurella todennäköisyydellä, mutta toisessa oli kohtalainen juuri. Toinen hampaista olisi voinut kestää vuosia, vaikka loppuiänkin. Väitän, että se olisi kestänyt huomattavasti paremmin kuin kevytsiltaratkaisu.

Kerroin, että olen menossa perjantaina juhlatilaisuuteen, jossa en todellakaan pysty esiintymään hampaattomana. Palvelu sentään toimi ja sain ylimääräisen ajan hammaslääkärille keskiviikoksi. Katsotaan mitä informaatiota silloin saan ja saanko mitään tilkettä suuhuni.

Tähän saakka olen saanut hirvittävästi ristiriitaista informaatiota jatkon osalta. Alunperin kaikki hampaitani tutkineet osapuolet olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, että mitkään kevytsillat tai vastaavat kevytratkaisut eivät tulisi soveltumaan. Nyt oikojahammaslääkärin mukaan se olisi ainoa vaihtoehto.Alunperin implantteihin erikoistunut hammaslääkäri piti mahdottomana implanttien asennusta kapeaan hammasväliin ja varoitteli sellaisista hammaslääkäriasemista, jotka tekevät noin kapeaan hammasväliin implanttiratkaisuja. Vain oikomisen jälkeen piti olla mahdollista asentaa implantti. Nyt sama hammaslääkäri piti implanttien asentamista mahdollisena. Alunperin ilman pysyvien kulmahampaiden poistoa implanttien asennus ei pitänyt olla mahdollista.  Nyt sekä kirurgi ja hammaslääkäri pitivät tätä vaihtoehtoa mahdollisena.

Oma ongelmani on se, etten tiedä mihin enää voi luottaa.  Koen, että olen tullut pahalla tavalla huiputetuksi. Minulle ei missään vaiheessa kerrottu koko hoitoprosessin isointa riskiä, vaikka jokaiselta asiantuntijalta edeltävien kuukausien aikana tiedustelin mahdollisia riskejä. Suurimpana riskinä oikoja piti sitä, ettei oikomishoito onnistu ja implanteille ei saada tarpeeksi tilaa. Se riski tuntuu nyt kovin pieneltä. Kirurgin mukaan mitään sanottavia riskejä ei ollut, hammasleikkauksen piti olla läpiheittojuttu.

Nyt tiedän itse mikä suurin riski on ja kärsin. Toivottavasti huominen edes toisi jotain valoa asiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti