Viikonlopun verran lähes normaalisti ruokailtuani, oli aika lopettaa tämä ylenpalttinen normaalius. On jälleen aika varoa puremista. Tällä kertaa sekä etu- että takahampailla. Tänä keväänä ei todellakaan tarvitse turvautua naistenlehtien dieettivinkkeihin, kilot karisevat kuin itsestään, vaikkei edes tarvetta olisi.
Kävin ensimmäistä kertaa toisen leikkauksen jälkeen oikojalla. Oikojalta sain kotiin viemisiksi takahampaiden väliin kummalliset kumilenkit, jotka tekevät tilaa jollekin järeämmälle kojeelle. Vaikka kumilenkit ovat ohuet, niiden seurauksena koko ylärivi tuntuu oudolta, kiristävältä ja puremista todella tekee mieli välttää.
Mutta tämä on vain alkusoittoa. Pureminen tulee olemaan vaikeata pitkään. Oikojahammaslääkärin varovainen arvio hoidon kestosta on puolitoista vuotta. Siinä ajassa sekä ylärivin takahampaita olisi siirrelty, hammasvälejä hiottu ja etuhampaita siirretty tilan saamiseksi. Alaleuka jätettäisiin ennalleen silläkin seurauksella, että ongelmaksi oikomisen jälkeen jää syväpurenta. Mutta kaikkea ei voi saada, eikä aina kannata tavoitellakaan.
Jälkeenpäin jäin vain hiukan ihmettelemään, miksi oikojan hoitosuunnitelma oli keventynyt alkuperäisestä. Alunperin piti myös alaleuka oikoa. Mutta kiitollisuudella otan vastaan kaiken, mikä vähentää hampaiden kiristystä, riskejä ja kustannuksia. Ja päätös jättää oikomatta alaleuka vähentää ainakin kustannuksia, riskeistä ja hampaiden kiristyksestä en tiedä vielä.
Yllättävää ja hiukan masentavaa oli se, että oikoja piti selvästi melko todennäköisenä, että joku tai jotkut yläetuhampaistani voivat kuolla leikkauksen jälkeen. Selitin, että kirurgi kertoi leikkauksen onnistuneen ja jälkitarkistuksessakin kirurgi piti epätodennäköisenä, että hampaille kävisi jotain leikkauksen vuoksi. Oikojan näkemys oli silti toinen. Hänen mukaansa hampaan kuoleminen voi näkyä vasta jonkin ajan kuluttua ja minun tapauksessani se olisi täysin mahdollista. Mutta kuulemma on myös mahdollista, etteivät hampaat kuole. Kiitos ja Aamen. Hampaiden elossa oloa yritettiin tutkia jopa ilmeisesti pieniä sähköimpulsseja, lääkärin sanoin ”pientä kipua” antavalla laitteella, joka onnekseni tai epäonnekseni ei kuitenkaan toiminut. Silmämääräisellä tutkimisella ilmeisesti näytti siltä, että hampaat kuitenkin ovat vielä elossa.
Kirurgin näkemyksestä poiketen oikoja ei pitänyt turvallisena etuhampaiden oikomisen aloittamista vielä, sillä oikominen voisi entisestään lisätä neljän etuhampaan kuolemisen riskiä. Etuhampaiden oikominen alkaisi vasta kesälomien jälkeen. En todella haluaisi nähdä sitä päivää, kun etuhampaat alkavat tummumaan ja lähtölaskenta juurihoitoon alkaa.
Tuntuu hyvältä, että oikoja ei selvästikään pimitä mahdollisia riskejä. Ainakaan enää. Aiemmin hän ei tuonut etuhampaiden kuolemisen riskiä näin voimakkaasti esille, mutta arvostan, että sain tietää siitä edes nyt. Oikoja myös tuntuu varovaiselta. Varovaisuus on ehkä lisääntynyt entisestään, sillä olenhan kuitenkin hänenkin kanssaan keskustellut hoitovirhe-epäilystäni. Hän halunnee hoitaa asiansa niin, että ainakaan jatkoa hoitovirhekeskusteluun ei tule.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti