Nyt se on ohi. Tätä leikkausta ei enää tehdä toiste. Todisteena siitä on kaksi lähinnä karjun kulmahampaita muistuttavaa hammasta purkissa. Erään viisaan ystäväni mukaan hammaskeiju on sitä avokätisempi, mitä syvemmältä luusta hampaat irrotetaan. Niinpä minun tapauksessani hammaskeiju suonee siis hyvin runsaita lahjoja. Odotukset ovat ainakin korkealla. Tuskin ne tuohon yhteen orkideaan jäävät.
Leikkauspäivä alkoi varhain aamulla. Istuin bussissa matkalla leikkauspaikalle aamuhämärissä jo puolen seitsemän aikoihin. Kuvittelin päivän aikana ehtiväni lukemaan pitkän tovin kirjaa, mutta toisin kävi. Välittömästi vuorossa oli verikokeet ja muut rutiinit. Hyvin pian pääsin leikkaussalin puolelle diapamin voimalla. Sielläkään ei ehtinyt juuri odottelemaan, peitot päälle, antureita sinne tänne ja tippaletku kiinni. Sali tuntui olevan täynnä ihmisiä, varsinaisten hoitajien lisäksi paikalla oli vielä harjoittelijoita.. Annoin yhdelle taitavaksi luonnehditulle harjoittelijalle luvan laittaa tippaneulan käteen. Ja kyllä hän sitä laittoikin, niin kauan kunnes lopulta joku muu vielä häntäkin taitavampi laittoi tipan paikalleen. Sen jälkeen sainkin hengitellä hetken ilmaa kuonokopasta ja sitten olinkin ihanasti unten mailla.
Kun heräsin, oli ensimmäinen tajuamani ajatus, että hampaat eivät lähteneet. En ilmeisesti näyttänyt kyllin virkeältä ja asiaa ilmeisesti vielä toistettiin ja seuraavalla kuulemalla jo ymmärsin hampaiden olevan siististi purkissa. Olisin vielä niin mielelläni jatkanut noita ihanan syviä unia, mutta se ei ollut mahdollista. sentään sain vielä torkkua. Aluksi en edes jaksanut kokeilla miten paljon etuhampaat liikkuvat tai ovatko edes paikallaan. Jonkin ajan päästä totesin, että siinähän ne etuhampaat tuntuvat olevan. Vähän liikkuvina, mutta kuitenkin. Myös edellisestä leikkauksesta tuttu verenmaku tuntui suussa, samoin tikit, mutta nukutuksen jälkeisessä mielentilassa ei jaksa analysoida kaikkia tuntemuksiaan. Haluaa vain lepäillä. Siinä torkkuessa ja kipulääkettä nauttiessa koko loppupäivä sitten menikin. Nukutuksesta toipuminen on yllättävän pitkäkestoista, mutta nukutus on silti ihana asia. Ei voi muuta kuin todeta tämän olleen tuhannesti inhimillisempi tapa kokea hampaiden poisto kuin se puudutuksessa tehty hampaiden väääntäminen.
Kirurgikin tuli toteamaan toimenpiteen onnistumisen. Hampaat saatiin poistettua, yläleuka ei lähtenyt murtumaan ja etuhampaille ei näyttänyt tulevan vahinkoa. Kaikki siis olisi paremmin kuin hyvin. Etuhampaat voivat liikkua jonkin aikaa, eikä etuhampailla pitäisi purra mitään ainakaan kuukauteen. Se tietenkin on hiukan kiusallista, mutta ei tässä tapauksessa mitenkään mullistavaa ja uutta. Olen viime toukokuusta lähtien enemmän tai vähemmän joutunut varomaan puremista ja kuukauden keittoruokakuuri ei tunnu pahalta lainkaan. Jos on edes toiveet olemassa, että näillä hampailla vielä joskus purraan, on kaikki hyvin.
Ja mitä tästä kaikesta tänäpäivänä opin. Aina pahin skenaario ei toteudu minunkaan kohdalla, nukutus on hieno asia ja VALKOISTA lähes huomaamatonta tikkilankaa on olemassa!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti