Keitto ei maistu

Ei tule niin pitkää pimeää, että minusta tulee pelkän keiton syöjä. Näin viikon jälkeen voi jotakuinkin sanoa saaneensa keitoista tarpeekseen. Vaikka olen kokeillut monenlaisia hyviä keittoreseptejä, tekee mieli kunnollista pihviä, hampurilaista, lihapullia ja kaikkea muuta mahdollista purtavaa liharuokaa. Kuin pisteenä iin päälle, aivan kuin kiusaksi postiluukusta tipahti pari kuukautta sitten tilaamani ravintola Gaijinin ihana keittokirja. Niitä reseptejä katsellessa, ei voi kuin vihata omaa keittokuuriaan, joka kestää vielä ainakin kaksi viikkoa.

Jos jatkuvaa kunnon ruuan kaipuuta ei oteta huomioon, ovat asiat edenneet suhteellisen hyvin leikkauksen jälkeen.  Ensimmäiset kolme vuorokautta menivät nukkuessa ja lepäillessä, mutta sen jälkeen elämä on alkanut olla mallillaan. Olen huomannut, että toisen kerran koettuna leikkauksesta toipuminenkin on jotenkin helpompaa. Suu ei tunnu ollenkaan niin oudolta kuin ensimmäisen leikkauksen jälkeen. Suulaki ei koskaan palautunut edellisen leikkauksen jälkeen aivan entiselleen, joten olin jo ennen leikkausta tottunut suun tunnottomuuteen. Suu on toki arka, mutta edellisestä kerrasta tiedän, että tämä vaihe ei lopulta kestä kauan.  Kivut ovat talttuneet pelkällä Buranalla, eikä varsinaisia pahoja kipuja edes ole ollut.  Tikitkään eivät juuri kauhistuta, etenkin kun tällä kertaa ne oli ommeltu valkoisella lähes huomaamattomalla tikkilangalla.  Ei voi kun ihmetellä, miksi edellisellä kerralla tikit ommeltiin mustalla paksulla langalla jos valkoistakin on olemassa.  Mutta edellisellä kerralla leikkaus tehtiinkin enemmän tai vähemmän  ”takki auki”- meiningillä. Ennen kuin kirurgin takin napit saatiin kiinni, oli pari ylimääräistä hammastakin kiskottu suusta, niin että ehkä tuota mustan langan käytöstä ei tarvitse enempää kysellä.

Huono asia on yhden etuhampaan arkuus. Arkuus ei ole ainakaan vähentynyt päivien kuluessa, pikemminkin lisääntynyt. Ehkä Noora Karma osaisi ennustaa kuinka tälle hampaalle lopulta käy, luutuuko se aikanaan, irtoaako se vai vahingoittuuko muulla tavalla. En jaksa miettiä asiaa vielä tarkemmin, jälkitarkastus on ensi viikolla ja sen jälkeen tilanteesta saanee jotain lisätietoa, ehkä jopa paremman ennusteen kuin Noora kykenisi tarjoamaan.

Toinen ikävä asia on korva, joka on ollut enemmän tai vähemmän lukossa koko leikkauksen jälkeisen ajan.  Aika näyttää onko saman leikkauksella ja tällä ikävällä asialla yhteyttä toisiinsa. Toivottavasti ei.

Mutta näistä ikävistä puolista huolimatta aurinko paistaa ulkona. Sen säde toivottavasti saavuttaa tämänkin prosessin ja pääsen ongelmitta hoitosuunnitelman vaiheeseen kaksi eli hammasrautojen asennukseen.