keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Pieni annos röntgensäteitä

Sen lisäksi, että ”luottokirurgini” olisi lahja ihan mihin tahansa yritykseen markkinointiorganisaatioon, hän olisi voinut myös olla mainio keulakuva Positiivareille, noille positiivisen ajattelun edistäjille.  Ainakin aikakäsitys oli kovin myönteinen. Hänen mukaansa selvyys etenemisestä, ehkä jopa leikkauskin olisi voitu hoitaa ennen joulua.  Joulu kuitenkin tuli ja meni. Monta puhelinsoittoa ja soittopyyntöä myöhemmin sain ajan röntgeniin ja konsultaatiokäynnille.

Terveydenhuollon saralla, edes terveydenhuollon yrityksissä, monetkaan liike-elämän periaatteet eivät päde. Huomaan olevani myönteisesti yllättynyt aina kun tapaan hyvin käyttäytyvän, ystävällisen lääkärin. Liike-elämässä huomaan taas yllättyväni, jos näen huonosti käyttäytyvän tai sosiaalisilta taidoiltaan rajoittuneen henkilön. Liike-elämässä hyvä käytös ja ystävällisyys ovat perusedellytyksiä, mahdollisesti enemmän arvostettuja ominaisuuksia. Liike-elämässä laadukasta asiakaspalvelua pidetään pääsääntöisesti hyveenä ja asiakas on kuningas.  Terveydenhuollon saralla asetelma on toinen. Asiakkaan on parasta olla nöyrä ja kiitollinen siitä vähästä mitä saa. Kun usean soittopyynnön jälkeen lopulta saan soiton, koen että minun tulisi olla tästä vain kiitollinen. Valittaminen siitä, ettei soittopyyntöön vastattu, tuntuu kohtuuttomalta. Jos jätän soittopyynnön autokauppiaalle ja pyyntöön ei vastata, voin katkaista koko asiakassuhteen ja marssia siihen seuraavaan autokauppaan.  Toimiminen tässä terveydenhuollon täysin erilaisessa maailmassa vaatisi erityisohjeita.. Pieni ”Selviä terveydenhoidon viidakossa” opas voisi kertoa, kuinka kaikki lupaukset tulee kyseenalaistaa, kaikki asiat varmistaa useaan kertaan, asioiden etenemistä seurattava silloinkin kun asioiden pitäisi olla kunnossa.. Opas voisi myös korostaa sitä, että soittopyyntöihin ei useinkaan vastata. Kunnon opas vähentäisi turhautumista –ainakin mahdollisesti.

Tänään kohtasin taas myönteiseksi yllätyksekseni aivan normaalin kirurgin. Mutta vastauksia ei vielä tullut. Se mitä sain, oli pieni annos röntgensäteitä.  Vastauksia siihen, kannattaako leikkausta tehdä, saan vasta sen jälkeen kun kaikki röntgenkuvat ovat kasassa ja neuvottelut kirurgien kesken käyty. Kirurgin mukaan selvää oli, että sekä leikkaamisessa että leikkaamatta jättämisessä on riskejä. Kysymys on vain siitä, kumman riskit ovat suuremmat. Itseäni jäi mietityttämään, miksi leikkausta markkinoitiin minulle alun perin riskittömänä rutiinioperaationa. Tämäkin kirurgi mainitsi riskit heti lyhyen kuvien katselun ja tutkimuksen jälkeen.  Kyse tuskin on ollut siitä, että kirurgi ei olisi riskejä ymmärtänyt, hän ei ole niitä vain siinä tilanteessa halunnut tuoda julki.

Asian pitäisi edetä jälleen ”ensi viikolla”. Odotan jännityksellä minkä mittaiseksi viikko määrittyy terveydenhuollon sektorilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti