Implanttijuurten avausleikkaus osa 1

Eilen menin sitten reippain mielin implanttien avausleikkaukseen. Kaikki oli hyvin suunniteltua. Ensin olisi avausleikkaus ja sitten olisi helvetinkojeen hiominen sopivaksi niin, että implanttijuurten ruuvit mahtuvat hampaiden alle enkä joutuisi esiintymään hampaattomana pupujussina.  

Jo totuttuun tapaan istuin tutussa odotushuoneessa, Samssa huoneessa olen istunut viimeisten vuosien aikana tuhottoman monta kertaa. Alan tuntea koko henkilökunnan nimeltä, mutta sentään asiakaskunnan kasvot tuntuvat vaihtuvan tiuhaan ja pysyvat tuntemattomina. Odottelen tylsistyneenä kunnes lopulta oli oma vuoro.

Kaikki alkoi siitä, että hampaat kuvattiin.  Hampaat kiinni purukapulaan, katse eteen, kieli suulakeen ja sitten liikkumatta. Tuttu kuvio, mutta jotenkin aina yhtä ahdistava. Siinä kojeessa ei huvittaisi olla yhtään sitä piinallista minuuttia pidempään.   Kuva onneksi onnistui heti.

Kuva näytti, että implantit ovat juurtuneet molemmilla puolilla oikein hyvin.  Tämä oli vallan mainio uutinen, joku tässä hammasprosessissa sentään onnistui suuremmitta ongelmitta.  Mutta avausleikkaukseen emme kuitenkaan päässeet. 

Edellisviikkoiselta Intian matkalta tuliaiseksi tullut vatsapöpö esti leikkauksen, vaikka kuntoni muuten olikin hyvä. Leikkaus ja vatsatauti yhdistelmä ei tullut kysymykseen ja aika siirtyi eteenpäin kahdella viikolla. Tämä ei ollut tilanne, jossa olisin ryhtynyt neuvottelemaan. Riskitietoisena ihmisenä tyydyin kohtalooni. 

Toki täytyy myöntää, että olin vähän pettynyt.  Olin jo ehtinyt ajatella, että muutaman viikon päästä pääsen eroon kokonaan helvetinkojeesta, mutta näin ei sitten käynytkään. Pari ylimääräistä viikkoa tässä koko prosessissa on ihan lyhyt aika, mutta tässä kohdin se vain tuntuu ihan liian pitkältä ylimääräiseltä odotukselta. 

Helvetinkoje jaksaa jauhaa

Kaikkea oppii kun oikein kovasti harjoittelee. Päälle neljän kuukauden harjoitteluajan jälkeen olen oppinut elämään mainiosti helvetinkojeen kanssa. Voin jopa nauttia ruuasta, vaikka ensituntuma oli, että tämän laitteen kanssa syön vain juuri sen verran että säilyn hengissä. Ruoka maistuu mielestäni ihan samalta kuin ilman helvetinkojetta ja napostelukin onnistuu, siitäkään tavasta en helvetinkojejaksollani täysin vieraantunut. Se täytyy kylläkin sanoa, että näkyvä rautalankahäkkyrä suussa alkaa tässä kohdin kyllästyttää, samoin helvetinkojeen putsaus. Olisihan se niin paljon mukavampaa pestä hampaat vain ihan tavallisesti ja hymyillä ilman rautalankaa.

Kuluneen neljän kuukauden aikana olen maalaillut piruja seinälle yllättävän vähän. Olen toki ehtinyt miettimään sitäkin vaihtoehtoa, että implanttijuuret ovat asettuneet väärään asentoon ja se huomataan minun tuurilla vasta nyt huhtikuussa implanttien avausleikkauksen yhteydessä, mutta nopeasti olen tästä ajatuksesta irtautunut. Se toki täytyy tunnustaa, että varmistin kuitenkin kertaalleen puhelinsoitolla, kannattaako suu kuvata varmuuden vuoksi jo ennen kuin implanttijuurten avausleikkauksen aika on.  Ei kuulemma kannattanut. Jos joku olisi ollut pielessä, olisin sen kuulemma huomannut.

Oikomistuloskin on säilynyt mielestäni neljä kuukautta ihan ennallaan.  Kiitos siitä helvetinkojeelle.  Hampaat ovat muutenkin ennallaan. Yksi kipuileva etuhammas on joskus edelleen vähän arka, mutta mitään kovaa kipua siinä ei ole aikoihin ollut.