Implanttijuurten asennus

Nyt voin kertoa miltä tuntuu implanttijuurten asennus. 

Kaikki alkaa siitä, että yritän hammashoitolan odotushuoneessa keskittää ajatukset johonkin muuhun kuin tulevaan ikävään operaatioon.  Vaihtoehtoja on useita. Voi tuijottaa telkkarista huonoja iltapäiväohjelmia, voi lukea aikakauslehtien vanhoja numeroita, voi tarkkailla muita odotushuoneessa istuskelijoita tai sitten keskittyä älypuhelimen moninaiseen tarjontaan.  Päädyin tuijottamaan puhelimen pientä ruutua.

Pian oma vuoro tulee ja kirurgi kysyy olenko henkisesti valmentautunut leikkaukseen. Ja olinhan minä. Ennen huoneeseen tuloa en edes kunnolla jännittänyt, olin ajatellut etukäteen, että kaikki on pikaisesti ohi.  Minun pitkässä hammasremonttiprosessissani tämä ei olisi ollenkaan pahinta mitä olin kohdannut, joten olin varma siitä, että selviän tästäkin vallan mainiosti. 

Kun istahdin hammaslääkärin tuoliin, otin särkylääkkeen sekä antibiootin ja purskuttelin suuta desinfioivalla nesteellä, alkoikin jännittää niin että vapisin kunnolla.  Nyt se sitten oikeasti alkaisi. Suun ympärys pyyhittiin desinfioivalla aineella ja tuoli kallistettiin ala-asentoon. Naaman päälle tuli peite, jossa oli aukko pelkästään suulle.  Operaatio saattoi alkaa.

Seuraavaksi vuorossa ollut puudutus oli ehdottomasti ikävin kohta koko implanttijuurten asennuksessa.  Suulakeen pistettiin neljä puudutuspiikkiä, joista kaksi pistettiin sellaiseen kohtaan, että sattui hetkellisesti oikein kunnolla. Jotenkin huojentavaa ja sympaattista oli, että kirurgi pyyteli anteeksi, että joutuu näin satuttamaan.  Selvästi olivat kirurgini ja muinoinen kouluhammaslääkärini saaneet oppinsa eri aikakausilla.   Tässä suhteen maailma on kyllä muuttunut paremmaksi, se täytyy tässä kohdin todeta.

Puudutuksen jälkeen kirurgi teki jotain muita valmistelevia toimia, joiden laadusta oli vaikeaa ottaa selkoa pää ja silmät peitettynä. Kannaltani nämä toimet kuitenkin vaativat vain suun auki pitämistä, joten näihin ei liittynyt dramatiikkaa.

Varsinainen implanttijuurten asentamiseen liittyvät toimet olivat todella nopeasti ohi. Ensin luultavasti leikattiin ikenen pinta, sitten aloitettiin poraaminen.  Se tehtiin jotenkin paljon hellävaraisemmin kuin vaikka hampaan paikkaamiseen liittyvä poraaminen.  Poraa kyllä painettiin jossain vaiheessa niin, että paineen voi tuntea, mutta esimerkiksi viiltävää hammaslääkäriporan ääntä ei mielestäni kuulunut. Tai ainakaan sellainen ei tuolla hetkellä jäänyt mieleeni. Poraamisen jälkeen ainakin kuvittelin, että ruuvattiin varsinainen implanttijuuri paikoilleen. Toisen kulmahampaan kohdalle asennettiin myös luujauhetta täytteeksi, sillä kulmahampaan poiston jälkeen siihen oli jäänyt kuoppa.  Kuvittelisin, että se jollakin tapaa ruiskutettiin paikalleen. Siitäkään ei voi silmät peitettynä olla juuri mielikuvaa.

Ensimmäinen implanttijuuri oli pian asennettu, ien ommeltiin kiinni muutamalla tikillä ja siirryttiin toisen kulmahampaan puolelle. Sen operoiminen tuntui jos vain mahdollista vielä nopeammalta kuin ensimmäisen. En ymmärtänyt katsoa kellosta paljonko operaatio kesti kaikkinensa, mutta epäilen, että korkeintaan 45 minuuttia.  Ajatus implantin asentamisesta oli mielestäni paljon ikävämpi kuin itse toimenpide.  Minusta toimenpidettä voisi aivan hyvin verrata hampaan paikkaukseen.  Ikävää on puudutus ja toisaalta operaatiosta toipuminen.

Operaation jälkeen molempien kulmahampaiden kohdalle laitettiin sideharsotupot. Niitä piti purra 20 minuutin ajan eli sen ajan kun haavasta tihkui verta.  Ne ja verenmaku suussa ei hirveästi voinut puhua. Lähinnä siis kuuntelin, kun kirurgi sanoi, että implanttijuurten pitäisikin nyt juurtua kunnolla, huhtikuuhun saakka aiemmin arvioidun helmikuun sijaan.  Toisella puolella oli sen verran vähän luuta jäljellä, että implanttijuuren juurtumiseen kannattaisi varata kunnolla aikaa. Ja sitten tietenkin sain laskun, joka oli 2578 euroa. Kirurgin asema on siinä mielessä hyvä, että ainakaan tupot suussa harvempi asiakas reklamoi laskusta.

Tupot suussa ajoin autolla kotiin. Leikkaus ei suoraan vaikuttanut ajokykyyn, mutta ehkei se nyt kuitenkaan aivan paras hetki ollut autoiluun. Kotiin kuitenkin selvisin, tosin apteekkireissu piti jättää apujoukoille.  Suu oli koko illan kipeä ja turvoksissa. Väliaikaista ”helvetinkojetta” en saanut suuhuni mahtumaan kahteen seuraavaan päivään, sillä koko suu oli jonkin aikaa aikalailla arka. Vielä parin päivän päästä naama ja ylähuuli oli turvoksissa ja toinen puoli huulesta liikkumaton.  Mustelmia tai muita jälkiä ei sentään ollut, joten turvotus jäi ainoaksi oireeksi. Viikon päästä toimenpiteestä suu oli täysin ennallaan. Vain tikkilangat olivat muistona leikkauksesta. Operaatiosta toipuminen on siis todella nopeata.

Helvetinkoje

Kerrankin voin kertoa paljon iloisia uutisia. Ensimmäinen on se, että sain toivottaa kolmannet uudet tilapäiset hampaat tervetulleeksi juuri sovittuun aikaan vuorokausi rautojen irrottamisen jälkeen.  Toinen iloinen ja yllättävä asia on se, että pystyinkin puhumaan uuden kojeeni kanssa täysin mallikelpoisesti heti sen asentamisen jälkeen.  Kolmas myönteinen asia on se, että hammasrivi näyttää varsin hyvältä. Kojeen pieni metallilanka etuhampaiden edessä on huomaamaton ja harmiton. Ja viidentenä on pakko mainita onni siitä, että kojeen saa irti hammaspesun ajaksi ja kaikki hampaat saa helposti harjattua puhtaaksi ilman erikokoisia pulloharjoja ja systeemejä.

Vaikka tilanne on varsin positiivinen, ei tuota positiivisten seikkojen listaa voi venyttää loputtomiin. On pakko kertoa myös ikävämpiä seikkoja. Kojetta pitää käyttää yöt ja päivät. Se tuntuu suussa varsin epämiellyttävältä ja varsinkin syöminen sen kanssa on ikävää. Ei siksi, että koje liikkuisi tai sen kanssa ei voisi purra. Syömisen tekee ikäväksi se, että ruoka tuntuu ja maistuu suussa erilaiselta silloin kun koko suulaki peittyy muovilla. Ihminen tarvitsee koko suun syömiseen. Näin se on. Mutta tästäkin löytyy jotain positiivista. Helvetinkoje suussa ei tee mieli napostella.  Tekee mieluummin mieli kieltäytyä syömisestä. Pidemmän päälle tällä voi olla pelkästään suotuisa vaikutus niin painonkehitykseen kuin hampaiden reikiintymiseenkin.

"Äiti, näytät ihan pupujussilta noissa hampaissa!"

On kuulkaa vallan mainio tunne kun hampaan pinnat on sileät eikä suulaessa ole rautalankaa! Ihmeellistä ja samalla niin normaalia.  Epänormaalin tilanteesta tekee vain se, että kulmahampaiden kohdalla on kaksi aukkoa, joista kieli on vaikeata pitää erossa.  

Tänään siis poistettiin hammasraudat. Se kävi todella nopeasti. Hampaisiin liimatut kiinnikkeet irtosivat hetkessä pihdeillä puristamalla ja takahampaiden ympärille kierretyt renkaatkin olivat irti muutaman väännön jälkeen.  Kiinnikkeistä jääneen muovin irrottaminen hampaan pinnasta sen sijaan vaati poran käyttämistä.  Se osuus oli ehdottomasti epämiellyttävin. Ei siksi, että se olisi sattunut, ainoastaan siksi että porasta lähti käsittämättömän kova ääni. Sekin oli ohi kuitenkin varsin nopeasti.

Joudun elämään vuorokauden ilman kulmahampaita, mutta pystyn hyvin tyytymään osaani.  Vuorokausi on lyhyt aika olla hymyilemättä leveästi.  Pelkästään puhuessa irvokkaat aukot eivät onneksi näy.  Pelkkää bonusta on myös se, että puhuminen onnistuu vaivattomasti puuttuvallakin hammasrivillä.

Viihdytän blogin lukijoita muutamalla harvahammasposeerauksella.  Lukijalle kuvat näyttäytyvät varmasti aivan erilaisina kuin itselleni. Veikkaan, että vajaa hammasrivi herättää lukijassa vähemmän positiivisia ajatuksia ja enemmän negatiivisia.  Itse kuitenkin osaan olla onnellinen sileistä valkoisista hampaiden pinnoista ja koko tilanteesta jossa nyt olen. Voin sieluni silmin nähdä kuvassa jo melkein täydellisen valkoisen hammasrivin kulmahampaineen.  Usko alkaa siis vahvistua. Ehkä sittenkin jonain päivänä saan hienot hampaat enkä enää näytä pupujussilta harvoine hampaineni.