Fakiirin paras päivä

Jos on oikein kunnon fakiiri, varaa kaksi hammaslääkärikäyntiä samalle päivälle. Olin sitten tehokkaana naisena varannut ensin ajan hampaan paikkaukseen ja sen jälkeen sujuvasti rautojen asentamiseen. Hampaassa ollut reiänalku (tai kunnon reikä, jollaiseksi se myöhemmin paljastui), oli järkevää paikata ennen kuin saman hampaan ympärille asennettiin oikomiseen liittyvä metallirengas. Samalla paljastui, että viereisessä hampaassa oli myös reiän alku joka oli syytä paikata. Aikaa kului paikkauksessa enemmän kuin oli tarvekaan ja leuka ei meinannut kestää omin neuvoin auki, mutta siitäkin selvittiin. Ainakin oli hyvä meininki siirtyä oikojan penkkiin, kun oiottavat hampaat sentään oli paikattu ja suu valmiiksi puoliturta.

Paikkaaminen ei oikein minun maailmassa enää tunnu miltään. Osittain se johtuu siitä, että minulla on loistava ja luottamusta herättävä hammaslääkäri. Ja osittain se johtuu siitä, että hampaan paikkaaminen tuntuu omien kokemusten valossa mitättömän pieneltä harmilta ja kärsimykseltä. Tätä en olisi pari vuotta sitten kirjoittanut. Minussa tapahtunut muutos ei siis olekaan vain ne neljä irti kiskottua hammasta. Mentaalipuolellakin on liikahtanut.

Mutta aina mentaalipuolen liikkeet eivät ole tuntuneet noin positiivisilta. En vaan voi olla stressaamatta sitä, että voin menettää etuhampaitani. Tai tarkemmin sanoen sitä, että etuhampaat voivat kuolla ja joudun juurihoitoon.  Ja stressaamista ei yhtään vähennä se, että ylähampaat ovat koko ajan jostakin kohtaa arat. Ja että hampaan kuoleman todentaminen on hankalaa ja tuskin edes aikaisessa vaiheessa mahdollista. Jos minulla olisi ikinä aiemmin ollut näin kipeä suu tai hampaat, en olisi uskaltautunut poistumaan hammaslääkärin päivystysvastaanotolta lainkaan. Nyt ei auta kuin uskotella että kaikki on hyvin ja yrittää tyynnytellä itseään, ettei vaivu alakuloon tai joudu paniikkiin. Itselleni sopiva tapa kestää tämä piina, on ajatella, että pahempaakin voisi olla kuin kuolevat hampaat. Mutta välillä joutuu ajattelemaan myönteisiä puolia hyvin tarmokkaasti pysyäkseen tyynenä.

Pääset ehkä kiinni tähän fiilikseen kun suljet silmät ja ajattelet että katsot peilistä itseäsi ja näet neljä tummunutta etuhammasta ja niiden vierellä kaksi mustaa aukkoa – ne puuttuvat kulmahampaat. Sitten joku asiantuntija lohduttaa sinua ja sanoo, että eihän se juurihoito niin paha ole, hampaita ei välttämättä tarvitse poistaa jos juurihoito onnistuu. Vaatii vain runsaasti hoitokäyntejä. Ja tyhjiin kohtiinkin saadaan implanttihampaat kunhan ensin vuosi oiotaan. Ja tumman värinkin saa jollain konstein vaalennettua kuolevista hampaista.  Ja maksat tästä kaikesta vain rapiat 10000 euroa, hinnan jolla isompikin perhe tekisi kivan matkan tai ostaisi auton.

Toivon kovasti, että hampaiden kaikenlaisessa arkuudessa kyse on vielä leikkauksen jälkimainingeista tai oikomiskojeesta joka suuhuni asennettiin. Ja ilman muuta arkuutta tulee oikomiskojeesta.  Nyt suussani on siis toiseksi takimmaisissa hampaissa metallirenkaat ja niiden välissä kitalaen ylittävä mutkalla oleva metallilanka. Lisäksi metallilanka sivuaa muita takahampaita. Oikoja vakuutteli heti, että koje tuntuu myös etuhampaissa takahampaiden lisäksi ja kaikin tavoin koje voi tuntua epämiellyttävältä. Ja todentotta, oikeassa oli.  Laite tuntui aluksi sopivalta lähinnä ihmiskokeisiin, jossa tutkitaan reaktioita erilaisiin kidutusmenetelmiin. Tuntui pahalta, teki puremisen mahdollisimman epämiellyttäväksi, raapi posket aroiksi ja teki puheen omituiseksi. Mutta suhteeni Buranaan on lähentynyt ja olenkin saanut avun Buranasta pahimpiin tuntemuksiin.

Tätä iloista elämää oikomiskoje suussa riittää ainakin seuraavat 5 viikkoa. Sen jälkeen harkitaan rautojen asentamista myös etualueelle. Tuska on uusien kojeiden asentamisen jälkeen pahinta pari viikkoa, joten luvassa on ennen seuraavaa vaihetta ehkä muutama helpompi viikko.

Tähän saakka helppoja ei oikein ole ollut. Jos voisin korvata syömisen kokonaan nielaisemalla jonkun kapselin, tekisin sen oikein mieluusti. Syöminen koje suussa, leikkaushaavat suussa ja eri tavoin aroilla hampailla on rasittavaa.  Ja jos jotenkin tämän hammaspainajaisen saisi elämästä nopeasti pois, olisi ihanaa. En tainnut tietää minkälaisen painajaisen kanssa joudun elämään monta vuotta kun tähän prosessiin lähdin.

Huolta pukkaa

Päivä päivältä enemmän ja enemmän mietin, tietääköhän kukaan tälle vähemmän näyttävälle ruokasalin kalustolleni oikeasti kannattaa tehdä. Tuntemukset ovat sen suuntaiset, että alan kovasti epäillä aloitetun oikomishoidon järkevyyttä.

Kuminpalat takahampaiden välissä ovat vääntäneet entisestään etuhampaita vinoon. Etuhampaat tuntuvat muutamien päivien tauon jälkeen taas heiluvilta ja yksi hampaista todella aralta. Vaikka takahampaiden oikomisen aloittaminen piti oikojan mielestä olla turvallista, alan epäillä onnistuuko takahampaiden oikominen turvallisesti ilman etuhampaiden liikkumista. Tämänhetkinen kokemus on, että ei todellakaan. Jos joku kohta hampaistostani on liikkunut oikomisprosessi aloituksen jälkeen, se on etuhampaat.

Onneksi huomenna pääsen keskustelemaan aiheesta oikojan kanssa. Toivottavasti hän on alun perin ymmärtänyt mitä on tekemässä, eikä peruuttamatonta vahinkoa ole päässyt tulemaan.

Syöminen on jälleen muuttunut hankalaksi. Mitään ei erityisemmin tee mieli syödä. Etuhampaita pitää varoa päivä päivältä enemmän ja takahampaat ovat purenta-arat nekin. Lampaanpaistin jauhaminen jäi siis vähän vähemmälle tänä pääsiäisenä.

Lisäksi olen vainoharhaisella tarkkuudella tutkinut etuhampaiden väriä. En voi olla tutkimatta, onko hampaiden väri alkanut muuttumaan tummemmaksi ja hampaiden kuolema todennäköisemmäksi. En tiedä miten osaisin suhtautua tähän asiaan järkevällä välinpitämättömyydellä. Tuntuu etteivät henkiset voimavarani riitä ajatteluun, jossa niistä asioista ei kannettaisi murhetta joihin ei voi itse vaikuttaa.