Hammasvammaisen huoleton elämä

Olen päälle kolmekymmentä vuotta elänyt ilman pysyviä kulmahampaita eli hammasvammaisena, niin kuin isoveljeni tapasi leikkimielisesti sanoa.  Maitohampaat ovat pieninä nökeröhampaina sulautuneet suuhuni oikeastaan aika huomaamattomasti ja pysyvien hampaiden puuttumisen olen muistanut lähinnä hammastarkastuksissa. Lähimmät tuttavanikaan eivät ole tunnustaneet huomanneensa hampaissani mitään suurta vikaa, joten en vuosiin ollut purukalustostani hirvittävän huolestunut.

Useampi hammaslääkäri on miettinyt, mitä kitalaessa odottaville pysyville hampaille tehdään. Lapsena pienellä paikkakunnalla tuskin oli oikojahammaslääkäriä, mutta muistan, että hampaitani tutkittiin saatavilla olevalla ammattitaidolla. Pelkäsin kuollakseni, että saan hammasraudat tai että pienet maitohampaat vedetään pois. Olin huojentuneen helpottunut, kun hiukan päälle kymmenvuotiaana sain yrmeältä vähäpuheiselta hammaslääkäriltä kotiin vietäväksi ja allekirjoitettavaksi paperin, jossa pyydettiin vanhempien hyväksyntää sille, että hampaille ei tehdä mitään oikomishoitoja ja kulmahampaat jätetään kitalakeen.

Paljon myöhemmin opiskeluaikana omalaatuiseen hammasrivistööni kiinnitettiin seuraavan kerran huomiota. Oikojahammaslääkäri tutki tilanteen ja totesi, että mitään helppoa vaihtoehtoa hampaiden oikomiseksi ei ole. Puhkeamattomat hampaat voitaisiin periaatteessa vetää paikoilleen, mutta hoitoon liittyisi suuri oikomisprosessi ja suuri epäonnistumisen riski, eikä ylioppilaiden terveydenhoito tätä hoitoa kustantaisi. Sain lähtiessä käteeni nipun yksityisten oikojahammaslääkäreiden yhteystietoja, mutta laitoin paperit ekologisesti kierrätykseen heti kotiin päästyäni. Opintotuen varassa elävällä opiskelijalla rahalle löytyi paljon muitakin käyttökohteita.

Kun olin juuri valmistumassa, myös toisen paikkakunnan ylioppilaiden terveydenhoidon oikojahammaslääkäri tutki hampaitani.  Tämän paikkakunnan YTHS olisi tehnyt ja korvannut oikomishoidon tilanteessani. Vieläkin lämmöllä muistan tätä oikojahammaslääkäriä, joka jopa ehdotti, että hakisin jonkun toisen alan opiskelupaikkaa, jotta saisin hampaani hoidettua. Työ ja perhe veivät kuitenkin mennessään ja toinen tutkinto jäi suorittamatta vaikka palkintona olisi ollut tutkintotodistuksen lisäksi mahdollisesti kaunis rivi hampaita.

Hammasvamma alkaakin stressata

Myöhemmin vasta päälle kolmekymppisenä hammastarkastuksissa hammaslääkärini totesi, että minulla on muuten hyvät hampaat, mutta nuo kulmahampaat ovat ongelma. Röntgenkuvista näkyi, että toinen kulmahampaista ei tulisi ilman juurta kestämään enää pitkää aikaa.  Minä hyvin rationaalisena ihmisenä olin yhtäkkiä kauhuissani. Kaikista aiemmista tutkimuksista huolimatta en ollut oikeastaan aiemmin ajatellut, että hampaissani olisi juuri muuta kuin pieni kosmeettinen ongelma.  Ja jos hammas tipahtaisi, siihen saisi helposti ja nopeasti jonkun korvaavan hampaan, vaikka sillan. Hammaslääkärini kuitenkin kertoi, että silta vahingoittaa viereisiä hampaita, eikä sitä voisi minulle suositella. Implanttiratkaisu voisi olla ainoa järkevä ratkaisu. Mutta sen tekeminen olisi ongelmallista, sillä edessä on vielä puhkeamattomat kulmahampaat ja tilaakaan implanttihampaille ei olisi ehkä tarpeeksi. Tiedossa olisi siis ainakin pysyvien hampaiden poisto ja sitten implanttien asennus. Asia kuulosti niin pelottavalta, että siirsin sen asialistaltani kokonaan pois muutamaksi vuodeksi.  Tosin jossain takaraivossa oli koko ajan pelko tulevasta hammasoperaatiosta. Pelkkä hammasleikkauksen ajattelu sai hirveän pelon aikaiseksi. Olin varma, että en elämässäni uskaltaudu mihinkään hammasleikkaukseen ainakaan ilman nukutusta, minulle pelkkä hammastarkastukseen meno aiheuttaa kylmiä väreitä.