Heikkoa alkaa hirvittää

Kiirettä pitää. On ehdittävä hoitaa sosiaalista elämää, sillä kohta sitä ei ole. Ei ainakaan muutamaan viikkoon. Leikkauksen jälkeen voi hyvinkin mennä viikkoja, ennen kuin pääsen syömään ravintolaruokaa. Siksi olen ollut miltei pakotettu syömään ystävieni kanssa kolmen ruokalajin illallisia useammankin kerran viikon aikana. Myös vararavintoa on hyvä tankata, sillä eihän koskaan tiedä kuinka pitkään nielen pelkkää mehukeittoa.

Mehukeittodieetti edellisen leikkauksen jälkeen oli niin kevyt, että olo oli heikko pelkästä huonosta ravinnosta johtuen. Nyt olen viisastunut ja ostanut jo ennakkoon myös proteiinia sisältäviä juotavia ateriakorvikkeita. Olen varma, että tulen järkyttymään niiden mausta, mutta jos saan niistä edes vähän lisäenergiaa, kestän esanssien maut. Ainakin jos niiden käyttö on väliaikaista. Positiivisesti oletan, että en menetä hampaitani ja pääsen verrattain pian syömään jotain kiinteää ruokaa ja sanomaan lopulliset hyvästit ateriakorvikkeille.

Myös itse leikkaus on hiukan alkanut hirvittää. Onkohan kukaan miettinyt mitä sitten tehdään, jos etuhampaat kuitenkin menetetään leikkauksessa. Entä jos hampaita ei menetetä, mutta jos ne alkavat vain heilua niin kuin kävi ensimmäisen leikkauksen jälkeen?  Ja kuinka paljon saan laittaa rahaa siihen, että mahdolliset leikkauksen aiheuttamat vahingot saadaan korjattua. Päätin varata vielä soittoajan kirurgille näitä kysymyksiä varten. Jos saan arvata, häneltä en vastauksia saa. Todennäköisesti joku heiluvien hampaiden erityisasiantuntija osaisi vastata näihin kysymyksiin. Mutta katsotaan mitä informaatiota minulle tarjotaan.

Olen varautunut kuitenkin pääasiassa siihen vaihtoehtoon, että leikkaus onnistuu ja pääsen suunnitelman mukaisesti oikomishoitoon. Leikkauksen jälkeen väliaikaiset sillat korjataan, mikäli ne ovat murtuneet leikkauksessa. Sitä varten olen varannut jo korjausajan.  Kolmen viikon leikkauksesta toipumisen jälkeen on vuorossa ensimmäinen oikomishoitokäynti ja sitäkin varten kalenterissa on jo aikavaraus odottamassa.

Aikaa tässä prosessissa tuntuu palavan hurjasti. Kun aloitin tämän prosessin ja kuulin ensimmäiset arviot hoidon etenemisestä ja kestosta elettiin vuotta 2011. Aikaa on kulunut 1,5 vuotta ja en ole päässyt edes alkuun. Ihan optimistisin skenaario on, että hoidot kestävät vielä 2 vuotta. Koko hommaan olisi silloin mennyt kolme ja puoli vuotta.  Ehkä vähän päälle nelikymppisenä minulla voisi olla kaunis rivi hampaita.

Kuvat kertoivat

Kahden viikon päästä puhelin soi. Ja siellähän soitteli leukakirurgi.  Kuvat olivat nyt lopulta kertoneet.  Leikkaukseen kannattaisi mennä.  Kulmahampaat saisi pois nakertamalla luuta hampaiden ympäriltä. Tästä nakertamisesta ei pitäisi aiheutua riskiä muille hampaille, mikä tietysti ilahdutti suunnattomasti.  Voisin painajaisunissani nähdä peilikuvassani yläleuasta puuttuvat hampaat, mutta todellisuudessa en tätä tilannetta haluaisi kohdata.

Valitettavasti tiedostan aika hyvin, että vaihtoehtoni ovat vähäiset. Ainoa mahdollisuus saada suu kuntoon, on kestää uusi hammasleikkaus, oikomishoidot ja implanttihampaat. Kaikki muut vaihtoehdot ovat suurempia tai pienempiä kompromisseja.  Ja senkin valitettavasti tiedostan, että hampaiden leikkaamatta jättämiseen liittyy myös riskejä. Aikaa kypsytellä tätä päätöstä on myös kulunut ainakin riittävästi. En oikeastaan ole enää pitkilleen harkinnut sitä, että en leikkaukseen menisi jos sitä minulle suositeltaisiin.

Päädyimme siis sujuvasti keskustelemaan leikkausajasta tämän  selkeästi asiat esittäneen leukakirurgin kanssa.  Sain myös mukavasti itse vaikuttaa leikkauksen ajoitukseen.  Kokemuksesta tiedän, että tätä leikkausta ei kannata ajoittaa lähelle lomamatkoja tai työmatkoja ja onnistuinkin saamaan ajan pikaisesti oikein hyvään ajankohtaan.

 Leikkaus tehtäisiin nukutuksessa. Nukutuksesta minulla ei ole kokemusta ja siihenkin liittynee koko joukko riskejä, mutta tässä tapauksessa nukutus tuntuu pelkästään huojentavalta. Puudutuksessa en tähän leikkaukseen varmasti enää kykenisi.

Sairaslomaa leikkauksen jälkeen tulee todennäköisesti vain päiviä. Voin jo kuvitella itseni työpaikan käytävällä mustat tikkilangat hampaiden välistä roikkuen.   Mutta ehkä vielä ei ole aika murehtia tätä tai muita esteettisiä haittoja.  Pikkuhiljaa olen oppinut, että varsinkin tulevaisuutta on hyvin vaikeaa ennustaa.  Ehdin suunnittelemaan työkuviot hyvin sen jälkeen kun tiedän kuinka pahasti hammasvammaisena leikkauksesta palaan.  Ja sitä paitsi olen varma, että näin lähes nelikymppisenä itsetuntoni kyllä kestää tästä leikkauksesta syntyvät esteettiset ongelmat, etenkin jos nämä jäljellä olevat vähät hampaat säilyvät suussa.