Oikojan eväät
Kävinpä jälleen oikojalla reilu viikko sitten. Hampaille ei
tällä käynnillä tehty juuri muuta kuin tutkimuksia. Hampaita ja röntgenkuvia
katsottiin ja ihmeteltiin mistä kipu voisi johtua. Mutta mitään varsinaista selitystä ei
oikojakaan osannut outoon hammaskipuun sanoa. Kipu voisi olla ihan normaalia
oikomiskipua, mutta pahin skenaario hänen mielestään olisi se, että hampaat
kuolevat ja ne joudutaan juurihoitamaan. Mutta sen todennäköisyys olisi hänen
mukaansa pieni, vain 2%.
En valitettavasti tajunnut siinä hetkessä kysyä mikä hänen
mielestään sitten on iso todennäköisyys. Minusta se, että joka viideskymmenes
oikomisprosessi johtaa hampaan kuolemisen on tolkuttoman suuri todennäköisyys. Oikeastaan
toivon, että lääkäri vain artikuloi huolimattomasti, jospa sittenkin prosentit
ja kymmenykset olisivat menneet sekaisin. Mikäli riskit on tuota luokkaa, olisi
se tietenkin ollut kiinnostavaa faktatietoa ennen kuin lähdin tähän hampaita
tappavaan leikkiin mukaan.
Oikojalla ei ollut muuta apua annettavanaan kuin kehotus
vain odotella. Kipuärsytystä täytyisi vain yrittää välttää ja antaa ajan kulua.
Lenkkarit voisi siis laittaa naftaliiniin, ulos ei kannattaisi mennä ennen kuin
kivut laantuvat. Jos kivut eivät katoa, täytyisi varautua hampaiden
juurihoitoon.
Empiirisiä kokeita
Kivun katoamista odotellessa päätin tehdä erilaisia
empiirisiä testejä siitä, mitkä asia vaikuttavat tähän kipuun. Buranat ja
Panadolit olivat tähän kipuun aivan turhia, sen empiria todisti aukottomasti. Alkoholilla
oli sen sijaan hiukan kipua lieventävä vaikutus. Tämän hoitokeinon käyttäminen
oli kuitenkin niin kyseenalaista, että lähdin kokeilemaan muitakin keinoja.
Muistan yhden päivän jolloin kipu oli poissa ja mietin, mitä
sillon tapahtui. Silloin olin joutunut kävelemään kylmässä ilmassa. Aluksi kipu
oli todella häiritsevää, mutta vähitellen se laantui häviten kokonaan koko
loppupäiväksi. Kokeilin olisiko pitkäkestoisella kylmä-ärsytyksellä vaikutusta.
Päätin kokeilla tätä kylmäsiedätyshoitoa seuraavana aamuna purskuttelemalla
suussa jääkylmää vettä. Purskuttelin muutamia minuutteja, niin että kipu oli
kotvan aikaa todella kova, polttava ja sykkivä. Ilokseni huomasin, että sen jälkeen kupu oli
jälleen loppupäivän poissa. Seuraavana aamuna kokeilin samaa siedätystä ja hups
heijaa, kipu oli kaikonnut kokonaan. Se ei palannut enää seuraavana aamunakaan.
Jostain kumman syystä tällä siedätyksellä tai sitten
ylipäätänsä ajalla oli jotain vaikutusta kipuun. Nyt nautiskelen jo kolmatta päivää elämästä
ilman kylmärajoitteita. Pikkuhiljaa alan
uskoa, että kipu ei ehkä enää palaakaan ja voin todeta tämän seitsemän viikon
piinan olevan ohi. Huomenna uskaltaudun ehkä jo lenkille raikkaaseen ja kylmään
ulkoilmaan.
