Nyt on tullut todetuksi, että en vain yksinkertaisesti siedä epätietoisuutta ainakaan silloin kun se liittyy hampaisiin. Oikojahammaslääkäri totesi viime käynnillä "yläkakkosten" olevan vähän tummuneet hammmasleikkauksen jälkeen ja epäili ääneen sitä, että ne voivat olla kuolleet tai kuolemassa. Pahaksi (tai hyväksi) onneksi pieniä sähköiskuja antava testilaite ei sillä kertaa toiminut, enkä saanut faktatietoa siitä, mikä hampaiden tilanne on, reagoivatko ne sähkövirtaan vai eivät. Jos eivät reagoi, kyseessä olisi selkeästi kuollut hammas. Pari viikkoa tutkin jokaisen hammaspesun yhteydessä hampaiden värisävyjä ja siinä vaiheessa kun lapsetkin alkoivat jo asiasta ivalliseen sävyyn huomautella, tartuin puhelimeen ja varasin ajan noiden ongelmahampaiden tarkistukseen. On parempi luottaa siihen, että asiantuntija osaa arvioida hampaiden tilan paremmin kun minä siinä kylpyhuoneen peilin edessä.
Tutun hammaslääkäriaseman hammaslääkärin ensimmäinen kysymys oli, miten voit. Koen voivani vallan mainiosti, joten tuo kysymys jaksaa aina jotenkin hämmentää. Minusta lääkäri kysyy potilaalta miten voit silloin kun toivutaan syöpäleikkauksesta. Kun olen jo viikkoja sitten toipunut hammasleikkauksesta ja menttaalipuolenkin luulisi olevan silminnähden kunnossa, tuntuu jotenkin ylimitoitetulta kysellä vointia. Mutta ehkä tämä on alan tapa ja sitäpaitsi kyselläänhän sitä vointia ulkomailla yhdeltä jos toiseltakin. Ehkä kuuluu siis vain vastata " I am fine.". Tai ehkä minun olisi pitänyt vuodattaa siinä hetkessä se kaikki katkeruus ja tuska, jonka koko tämä koko piinaava prosessi on aiheuttanut. No, en sitten tehnyt kumpaakaan. Kertoilin vain, että olin selvinnyt suuremmitta vahingoitta leikkauksesta ja elämä hammasrautojen kanssa oli alkanut mainiosti. Olen jo vanha konkari hammasrautojen kanssa elämisessä. Hampaat eivät enää ole hirveän arat, syöminen ja puhuminenkin sujuu mainiosti vaikka ylimääräistä kamaa suussa onkin.
Vointien kyselemisen jälkeen otettiin esille se sähköiskuja antava laite. Tällä kertaa laite toimi ja tunsin molemmilla testatuilla hampailla hyvin nopeasti sähköimpulssit. Eikä se niin pahalta tuntunut kuin epäilin. Sähköisku oli aika ylimitoitettu kuvaus siitä tuntemuksesta, jonka laite antoi. Ja olin suunnattoman onnellinen, että tämä testi ei osoittanut vielä hampaan olevan kuollut. Jotenkin kuitenkin ymmärsin, että tämä ei kuitenkaan vielä takaa sitä, että hammas olisi täysin kunnossa. Google tiesi kertoa, että hampaan kuoleminen voi ilmeta vaikka täysin oireita antamatta. Ja minullahan nuo hampaat ja erityisesti tuo kyseinen yläkakkonen on varsin arka esimerkiksi hampaita pestessä.
Mutta tämä antoi uskoa jälleen siihen, että ehkei kohdallani sittenkään kaikki pahimmat skenaariot toteudu. Kestän kyllä oikomiset ja hampaiden oikomisesta johtuvat arkuudet vallan maniosti. Mutta sitten en tiedä mitä teen, jos "normaalit" hampaat lähtevät kuolemaan ja joudun juurihoitoihin. Nyt minulla kuitenkin on ihan sähkömittariin perustuva arvio siitä, että juurihoitoa ei vielä tarvittaisikaan. Harvoin on ollut niin huojentunut olo kuin kotiin ajellessa toukokuisessa auringonpaisteessa.
